
Kulttuurihyvinvointikeskus
KYKYDESIGN
Kulttuurihyvinvointikeskus KykyDesign, eli tuttavallisemmin vain Kyky, sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla Kauhajoella entisellä Yrjänäisen koululla. Hyödynnämme luonto- sekä taide- ja kulttuurilähtöisiä menetelmiä osana ammattimaista toimintaa ja lisäämme arjen voimavaroja herättelemällä monipuolisesti mielikuvitusta, liikettä, kokemuksia ja tunteita erityisesti taiteen avulla.
KAISA ISOMÄKI
Luova keikauttaja Kaisa Isomäki on kulttuurihyvinvoinnin ammattilainen, joka yhdistää taiteen, liikkeen ja läsnäolon friskaannuttamisen voimalla. Kaisan ohjauksessa arki saa väriä ja uutta kulmaa – kukonkeikasta toiseen!
Kaisa on koulutukseltaan sosionomi (YAMK), artenomi ja erityisohjaaja, ja hän ohjaa muun muassa Taidesukelluksia®, Vauvojen värikylpyjä® ja senioreiden luovia liikuntahetkiä. Kykyn kotipesä sijaitsee Kauhajoella, mutta Kaisan luova ote ulottuu koko Etelä-Pohjanmaalle.
Psst! Aapiskukko Yrkky on toiminut Yrjänäisen alueella jo vuodesta 1925.


HISTORIAN HAVINAA
Jo alle kouluikäisenä Kaisa aloitti jumpparyhmässä. Lempitelineiksi varmistuivat aikojen saatossa nojapuut ja puomi. Pikkuhiljaa, treeni kerrallaan, alkoi kehittyä ammattilaisen ura telinevoimistelijana. Uran huippuhetket koettiin 2000-luvun alussa EM-kisoissa Pariisissa ja MM-kisoissa Belgiassa, mutta kisojen jälkeen ura voimistelijana sai jäädä.
Kaisan matka jatkui Jurvaan tekstiilialalle. Opinnot saivat jatkoa lasten- ja nuorten erityisohjaamisen merkeissä ja Kaisa pääsi Kauhajoen kaupungille oppisopimuksella. Ura urkeni koulunkäyntiohjaajana ja erityisopettajan sijaisena kehitysvammaisten luokalla. Näissä merkeissä vierähti 10 vuotta.

Vuonna 2014 Kaisan vanha ala-aste, Yrjänäisen koulu, olikin yllättäen myynnissä. Kaisan muistoissa koulu oli turvallinen paikka luonnon keskellä oppia ja kasvaa. Ennen koulun myyntiin tuloa Kaisa oli viettänyt aikaa koulun pihalla yhden erityisen lapsen kanssa ja samalla muistellut omia kouluaikojaan. Siinä leikin ohessa hän oli pohtinut myös koulun uutta elämää. Kaisa ei ollut suunnitellut mitään tällaista. Elämä yllätti taas – kuin kärrynpyörä. Näkökulma muuttui. Kaisasta tuli koulun uusi omistaja, ja uudet pyörät lähtivät liikkeelle. Sosionomi-opinnot avasivat mahdollisuuden työskennellä myös ikäihmisten kanssa, jolloin kotihoito sekä päivätoiminta tulivat tutuiksi.
Vuonna 2020 KykyDesign sai alkunsa, Yrkky-kukko tepasteli koulun pihamaalle ja alkoi luova friskaantuminen satavuotisen koulun tiloissa. 2021 Kaisa valmistui sosionomi (YAMK) linjalta kulttuuri- ja taidetoimintahyvinvoinnin edistäjänä. Oman yritystoiminnan ohessa Kaisa on työskennellyt viime vuodet myös kuntasektorilla edistäen muisti- ja ikäystävällisyyttä sekä ikääntyneiden liikkumista. Urheilu kuuluu edelleen Kaisan elämään. KykyDesign tekee vahvaa yhteistyötä Kuortaneen Urheiluopiston sekä Suomen Voimisteluliiton kanssa.
Kukonkeikka kerrallaan, ihminen nuori tai vanha, friskaantuu KykyDesignin elämyksistä!


